Syntyvyyden lasku Suomessa, mikä neuvoksi?

Tilastokeskus: Suomessa on nyt vähiten nuoria yli sataan vuoteen – väkiluku kääntymässä laskuun 2035

Suomessa on nyt vähiten nuoria yli sataan vuoteen – väkiluku kääntymässä laskuun 2035

Syntyvyys laskenut viidenneksen seitsemässä vuodessa
Syntyvyyden tasoa kuvaava kokonaishedelmällisyysluku oli Suomessa 1,87 vuonna 2010. Viime vuonna sama luku oli Suomen historian matalimmalla tasolla: 1,49.

Syntyvyys on laskenut 20 prosenttia.

Vuosi 2018 on kahdeksas peräkkäinen vuosi Suomessa, kun syntyvyys laskee. Arvion mukaan kokonaishedelmällisyysluku olisi tänä vuonna 1,43. Edellisen kerran syntyvyys on laskenut näin monena perättäisenä vuotena Suomessa 1960-luvulla.

– Siinä mielessä tilanne on erikoinen, Rapo toteaa.”

Mitä tälle oikeasti pitäisi nyt tehdä vai pitäisikö tehdä mitään?
Riittääkö poppakonstiksi että maailmalta haalitaan lisää porukkaa maahan vai olisiko syytä saada maassa jo nyt asuvat jälleen lisääntymään innokkaammin?

Oma mielipiteeni on että nuorena lasten tekeminen pitäisi saada jälleen houkuttelevaksi ja nuorten ihmisten mielestä kannattavaksi vaihtoehdoksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *