Liiga 2018-2019 (ennakkospekulointi)

FullHD tarkkuuden kameran kennossa valoherkkiä pikseleitä on se 2,1 miljoonaa kappaletta.

4k tarkkuuden kamerassa saman kokoisessa kennossa pikseleitä on neljä kertaa enemmän eli 8,3 miljoonaa pikseliä.

Eli se yhden valoherkän pikselin koko on neljäs osa siitä ja sen vuoksi se kerää vain neljäsosan niistä fotoneista mitä neljä kertaa suurempi pikselikoko.

Jotta 4k resoluutiosta saadaan se neljä kertaa fullhd tarkkuutta parempi tarkkuus irti, niin valaistuksen voimakkuutta pitää kasvattaa joss valot olleet sellaiset että ne juuri riittävät fullhd kuvaan hyvällä laadulla.

Jos kuvaa videota tai kuvia joskus kesäpäivänä ulkona kun valoa on paljon myös pilvisenä päivänä niin sehän kuvanlaatu paranee suoraan resoluution suhteessa kun fullhd-tarkkuuden kameroista vaihtaa 4k-tarkkuuteen. Edellyttäen toki että optiikka ja muu kamera on sillä tasolla että saa irti hyödyt siitä 4k-tarkkuudesta. Valaistusvoimakkuus on luokkaa 10.000 – 100.000 luksia kesäpäivänä ulkona.

Jäähallit taas ovat hämäriä päivänvaloon verrattuna. 1200 luksia on jääkiekon sm-liigan minimvaatimus kentän valaistukselle ja päälle on sitten muita ohjeita häikäisystä, värilämpötilasta ja värintoistosta:

http://www.leijonat.fi/files/Jaahallit/Jaahallienvalaistusohjelopullinen3.docx

Jos halutaan viimeisen päälle laadukasta 4k kuvaa niin ei tuo 1200 luksin valaistusvoimakkuus riitä alkuunkaan.

Potkupallossa minimivaatimus UEFA Euro-peleille on 2000 luksia.

https://www.uefa.com/MultimediaFiles/Download/uefaorg/General/02/36/26/72/2362672_DOWNLOAD.pdf

Jenkkien superbowl jalkapallo-otteluissa valaisimia on stadionilla yli megawatinkin edestä. Eli esimerkiksi yli 1000 kappaletta 1000 watin valonheittimiä. Toki se kuvanlaatu mitä sieltä tuleekin on sitten parasta AAA-luokkaa. Siellähän kuvaus- ja tuotantokalustona on osin jo 6k vehkeitä. Toki kotikatsomoihin ei sieltä ole ole välitetty tähän saakka kuin ”vain” fullhd-kuvaa ja 720p kuvaa. Toki suurennokset saa pelitilanteista ongelmitta hidastuksiin siitä raakakuvasta ja laatu fullhd kuvakin on parasta mahdollista kun kohinakin vähenee ja terävävyys kasvaa kun pienempään resoluutioon skaalataan kuva laadukkaasti. Ja arkistoihin saa 4k version pelistä josta on iloa siinä vaiheessa kun tv-järjestelmä siellä sen resoluution sallii. Jotain siitä kuvanlaadusta kertoo se, että pari kautta sitten kolikkoa heitettiin ennen pelin alkua avauspotkun suorittajasta. Toinen pelaaja joka oli siinä sanoi ettei kolikko pyörinyt vaadittavaa yli yhtä kierrosta heiton aikana. Nauhalta sitten katsoivat kolikonheittämisen ja totesivat siitä ettei pyörinytkään ja uusivat kolikon heittämisen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *