Liharuoka vs. Kasviruoka ruuan terveellisyys ja muut näkökulmat

Jännä kyllä, kuinka silloin 80-90-luvulla pidettiin montakin kasvisruokapäivää viikossa, mutta eihän niistä kukaan ulissut, koska eivät käyttäneet ”kasvisruoka”-termiä. Puuropäivät, kesäkeitot, hernekeitto ( joo se 1,2gr possun rustoa onkin tärkeä liha-annos), pinaattilätyt, ymsyms. Niitä söi varusmiehet ja koululaiset, eikä asiasta valitettu ennenkuin politiikka tuli mukaan.

Noin muuten olen sillä kannalla, että turha ryhtyä mihinkään ääripäihin. Lihaa tosin monet voisivat kuluttaa suoraan puolet vähemmän. Siihen tosin riittäisi jo se, että kaupassa myytävät valmislihapakkaukset tehtäisiin pienemmiksi. Jos sitä sikanautaa olisi 280gr 400gr sijaan, niin peruskuluttaja kuitenkin käyttäisi vaan yhden pakkauksen.

Muutenkin katukuvasta näkee, että suomalaiset voisivat ennemminkin miettiä että miten voisivat syödä ylipäätään vähemmän. Wannabe-bodareita trikoissaan nykyään nyt on 13 ihmistä tusinassa, mutta näillekin riittäisi hyvin se 2000kcal/pv sen bulkkauksen sijaan. Nykyään tuntuu ylipäätään siltä, että on joku mittelö siitä, että kuka vetää sisäänsä eniten kaloreita, ja tämä nähdään jotenkin hienona asiana. Samaan aikaan sitten kuitenkin ulistaan maapallon tuhosta. Hoopo ristiriita, kun ihmisetkin usein ovat samoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *