Politiikka/ideologia populaariviihteessä

Nyt missaat oman lainisi ironian. Jos SJW on asenneilmasto niin oletettavasti sillä tienaa silloin rahaa. Eli kapitalismia. Kyllähän nuo eri oppilaitoksissa pyörivät puhujat laskuttavat niistä.

Noita teemoja löytyy toiseen suuntaan vaikka kuinka. Eräskin iso tuottaja sanoi ihan suoraan, että naisnäyttelijät eivät myy tarpeeksi verrattuna miehiin, eli he eivät pistä leffoihinsa naisnäyttelijöitä muuta kuin sivurooleihin ja silloinkin on turha maksaa kuuluisasta naisnäyttelijästä kun halvempikin hoitaa saman asian. Joku toinen tuotantotalo saattaa ottaa riskin ja pistää pääosiin. Jos se tuottaa rahaa niin se tehdään heti uudestaan = kapitalismia. Ei se Black Pantherin markkinointikaan ollut muuta kuin kohderyhmää kohti. Ja toimi rahallisesti hyvin. Niitähän on firmoja jotka vaan kopsaavat teemaa, väsäävät käsiksen viikossa ja tekevät vuodessa neljä paskaa leffaa, ihan vain päästäkseen markkinoille eri alueille (The Asylum tulee mieleen, jonka leffat ovat c-luokan krääsää mutta kyllä nekin osaavat eri katsojakunnille suunnata eri teokset). Tuo Breitbartin tyyppihän Steve Bannon teki Hollywoodissa fyrkkaa ja silloin poliittinen puoli ei ollut muuta kuin millä tienata rahaa. ”Mindy Affrime, a producer of independent films who describes herself as a ”big lefty,” met Bannon in the early 1990s. Affrime says she saw no hints of Bannon’s ideology in those days. Instead, she says, he focused on projects with buzz or money attached.”

Minusta tuntuu että tässä jotenkin missataan miten leffoja rahoitetaan ylipäänsä ja miten niitä myydään (ei pelkästään katsojille vaan myös rahoittajille). Ghostbusters rebootin pitchissä on taatusti puhuttu naiskatsojien oletetuista katsojamääristä ja paljon. Onko se SJW:tä jos suunnataan tietylle ryhmälle tuotetta? Jos on niin jokainen pikkupojille tehty ammuskelupläjäys on ihan samaa ”politikointia” sillä oletetaan että ne pojankoltiaiset katsovat vähän pumpum leffaa. Ja nehän katsovat, kyllä meitsikin huomaa kun omaan kohderyhmään se tietty leffa paukahtaa. Toisaalta Ghostbusters ei tuonut rahojaan takaisin mutta eipä tuonut niche-genreen osuva Dredd leffakaan (joka todennäköisesti tällä foorumilla pärjää todella hyvin). Ghostbustersia en mennyt katsomaan, Dreddin kävin, kumpikaan ei tuottanut omiaan takaisin.

Kun puhutaan miljoonien investoinnista niin jokainen päätös ja valinta perustellaan katsojaluvuilla. Dredd 2:sta ei pysty sama tuottaja tuottamaan sillä rahoittajat menettivät rahaa. Se on 100% fakta, jatko-osaa ei tule. Kuten ei tule Ghostbustersissakaan vaikka olisi kuinka SJW:tä. Jos jompikumpi olisi menestynyt kunnolla niin tällä hetkellä jatko-osa olisi kehitteillä.

Jos leffan pääosan esittäjä on poliittinen asia niin silloin joka ikinen leffa on poliittista peliä. No ehkä se sitten on? Kuten Johnny Depp mainitsi (kun halusi tehdä Ed Wood leffan) niin hänen neuvonantajansa sanoi:

“The guy told me, ‘Johnny, it is not about you doing black-and-white movies about a cross-dressing, D-movie director – it’s about fucking the girl and carrying the gun,’ ” Depp says. “ ‘You need to fuck the girl, and you need to carry a gun.’ ”

Leffoja tehdään jatkuvalla syötöllä tuolle kohderyhmälle myös. Poliittista?

Se, että miksi uuden Terminatorin juliste on niin paska, niin sille en osaa sanoa perusteluja. Mutta olihan alunperinkin Terminaattorin tarkoitus olla Arskan sijaan O.J Simpson. Noista päätöksistä on mahdoton sanoa mitään olematta siellä kulissien takana. Cameronillahan on aina ollut naishahmot voimakkaissa osissa (ja hyvin kirjoitettuna) aiemmissakin leffoissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *