The Terror (AMC)

Kaksi jaksoa takana (aloitin hiukan myöhässä kun piti lukea kirja ensin). En tiedä onko tarkoituksellista, mutta visuaalisesti minulle tulee mieleen 50-60-luvun Hollywood-kulissit ja toistaiseksi kylmyys ei välity katsojalle laisinkaan porukan kulkiessa takit auki, ilman pipoa ja kädet paljaina. Samoin jotkut muutokset tarinaan häiritsevät (Silence puhuu?!?). Ei tämä kuitenkaan huonolta vaikuta eli jatketaan.

EDIT: Katsottu loppuun ja ei voi kuin ihmetellä miksi tehdä sarja kirjasta jos kuitenkin kirjoitetaan suunnilleen kaikki hahmot ja koko tarina uusiksi. Lähtötilanne oli sama kuin kirjassa, henkilöillä oli samoja nimiä ja aina välillä oli kirjasta tuttuja kohtauksia (toki aivan eri kohdassa tai kontekstissa), mutta eipä näillä juuri muuta yhteistä ollut.

Kirja oli ajoittain tylsä, mutta ainakin sen tarina ja hahmot toimivat. Sarja taas oli mielestäni melko heikko esitys kaikkinensa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *